Uinninohjaus

Uinnin kurssiohjaajan urani alkoi vuonna 2003 – tarina, jota avasin jo hieman kohdassa aikaisempi työkokemus. Nykyisin työskentelen edelleen aktiivisesti uinninohjauksen parissa Espoossa, ja erikoistumisalueitani ovat tällä hetkellä lasten ja aikuisten alkeis-, harraste- sekä tekniikan ohjaus. Urani aikana olen myös kolunnut aktiivisesti hengenpelastukseen ja ensiapuun liittyviä kursseja sekä esimerkiksi vesijuoksu- ja vesipallodemoja. Harrastukseni puolesta suoritan myös vapaasukelluksen tasokursseja, joskin ohjaajan pätevyyteen tässä haastavassa lajissa on vielä matkaa. Monipuolisuus on rikkaus, ja osaamisen laajentamiseen on aina varaa!

Olen kehittynyt kymmenen vuoden ohjaajan urani aikana paljon, ja ilman tätä kokemusta en olisi hakeutunut tämänhetkiseen päätoimiseen työhöni. Ohjaajan ja kouluttajan työ vaatii pitkäjänteisyyttä ja heittäytymistä, ja saan olla ylpeä uimahalliympäristöstä saamastani arvokkaasta kokemuksesta ja hyvästä palautteesta. Vuoden kurssiohjaaja 2007 ja 2010 kiittää!

Tällä hetkellä osallistun kaiken muun ohella Cetuksen sukelluskerhon toiminnan kehittämiseen ja vastaan osaksi kerhon ja asiakkaiden välisestä viestinnästä. Sukellustoiminnan kehittämistyö on pitkälti vapaaehtoistyötä, ja on ollut ilo ja kunnia tutustua ja tehdä yhteistyötä aktiivisten sukeltajatovereiden kanssa. Yrittäjyyden, pitkän ohjaajataustan sekä vapaasukelluksen myötä innostuin vuonna 2012 perustamaan oman vesiaiheisen blogisivustoni Rakkaudesta veteen, jonka suunnitteluun ja päivittämiseen pyrin löytämään aikaa muiden töiden ohelta silloin kun se on mahdollista.

Mikäli olet kiinnostunut uinnin tai muiden vesilajien yksityisopetuksesta, ota yhteyttä!

Copyright Pekka Tuuri

Copyright Pekka Tuuri

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s